Procurement Manager
Ren-Gasin hankintapäällikkönä pääset osallistumaan hankekehitys- ja toteutusprojekteihin osana Suomen parasta vetyalan organisaatiota sekä rakentamaan uutta merkittävää puhtaan energian yhtiötä.
Tule meidän huipputiimiimme hankintapäälliköksi toteuttamaan vetytalouden edelläkävijähankkeita ja edistämään ilmastonmuutoksen vastaista työtä.
Nordic Ren-Gas Oy on Suomen johtava vetytalouden hankekehittäjä, joka rakennuttaa Suomeen hajautetun uusiutuvan e-metaanin tuotantoverkoston. Ren-Gasin tuottamat uusiutuvat polttoaineet tulevat vähentämään fossiilisen polttoaineen käyttöä raskaassa maantieliikenteessä ja meriliikenteessä n. 250 miljoonaa litraa vuodessa. Syntyvällä puhtaalla polttoaineella voidaan vähentää yli miljoona tonnia hiilidioksidia vuodessa liikenne- ja energiasektorilla.
Ren-Gasilla on tällä hetkellä kuusi merkittävää hanketta Suomessa ja portfolio kasvaa jatkuvasti. Vetytalouden kärkihankkeemme etenevät tuoreiden rahoituspäätösten myötä vauhdilla usealla paikkakunnalla. Haemme nyt tiimiimme vakituiseen työsuhteeseen teknistä hankintatoimen kehittämisen ja toteuttamisen moniosaajaa vastaamaan hankintastrategiastamme. Tehtävässäsi tukenasi on joukko Ren-Gasin asiantuntijoita, jotka omaavat vankan kokemuksen muun muassa teollisten hankkeiden suunnittelusta ja toteutuksesta.
Päätehtäviisi kuuluvat:
- Ren-Gasin hankintastrategioiden kehittäminen ja toteuttaminen, toimittajasuhteiden hallinta sekä kustannustehokkaiden ja laadukkaiden palveluiden ja materiaalien toimituksen varmistaminen
- EPCM-urakoitsijoiden hankintatyön ohjaaminen ja valvonta
- Toimittajien hankinta ja pitkäaikaisten kumppanuuksien edistäminen
- Osallistuminen hankintasopimusten laatimiseen, tarkistamiseen ja hallintaan
- Hankintabudjetin valvominen ja menojen seuraaminen
- Riskienhallinta: Tunnistat mahdolliset riskit toimitusketjussa ja pyrit löytämään ratkaisuja jatkuvuuden varmistamiseksi
- Roolissasi osallistut aktiivisesti myös Ren-Gasin strategian ja liiketoiminnan kehittämiseen yhdessä koko tiimin kanssa omien vahvuuksiesi ja kiinnostuksesi mukaan
Odotamme sinulta:
- Kokemusta vaativista tekniikan alueen hankintatoiminnoista ja niiden johtamisesta, erityisesti projektiympäristössä
- Erinomaisia neuvottelu- ja sopimuksenhallintataitoja
- Kykyä hallita itsenäisesti isoja kokonaisuuksia
- Kokemusta taloushallinnasta/hankintabudjettien valvonnasta
- Tehtävään soveltuvaa teknistä ja/tai kaupallista korkeakoulututkintoa, esim. diplomi-insinööri
- Arvojemme mukaisesti ratkaisukeskeistä ja analyyttistä asennetta sekä halua tehdä töitä yhdessä: Tehtävässäsi teet tiivistä yhteistyötä eri toimintojen, kuten talouden, teknisen-, laki- ja projektitiimin kanssa
- Erinomaisia vuorovaikutustaitoja ja kykyä kommunikoida myös englanniksi Ren-Gasin kansainvälisten yhteistyökumppaneiden kanssa
Katsomme myös eduksesi, jos sinulla on jo työkokemusta:
- Energia-alan liiketoiminnasta ja sen kehityksestä
- EPCM-toimitusmallista ja suurista hankkeista
- Kokemusta ihmisten- ja/tai projektihankintojen johtamisesta
Tarjoamme
Pääset tehtävässäsi vastaamaan Ren-Gasin hankintastrategian kehittämisestä ja toteuttamisesta osana Suomen parasta vetyalan organisaatiota sekä rakentamaan uutta merkittävää puhtaan energian yhtiötä. Hankintapäällikkönä olet merkittävässä roolissa edistämässä uusiutuvan polttoaineen tuotannon hankkeita kohti toteutusta ja kilpailukykyistä operointia. Työsi edistää suoraan uuden uusiutuvan energiateollisuudenalan rakentamista Suomeen.
Työntekijänämme pääset osaksi kasvavaan, nyt noin 30 hengen asiantuntijatiimiin. Tiimiämme yhdistää vahva Ren-Gas-kulttuuri ja arvot, joita vaalimme kaikessa tekemisessämme. Uskomme tekemiseemme ja sen merkityksellisyyteen. Luomme luottamusta avoimella ja läpinäkyvällä toiminnalla sekä hyvällä yhteishengellä. Vaihdamme koko tiimimme kanssa kuulumiset päivittäin yhteisten etäkahvien parissa ja vietämme joka kuukausi yhteisen tiimipäivän toimistollamme.
Työtehtävien pääasiallinen toteutuspaikka sekä viihtyisät toimistotilamme kuntosaleineen sijaitsevat Espoon Säterissä, mutta kaikilla on joustava mahdollisuus tehdä etätöitä. Tarjoamme työntekijöillemme laajan työterveyshuollon sekä lounas-, liikunta- ja kulttuurietuuden. Osana Ren-Gasin tiimiä osallistut myös yrityksen työsuhdeoptio-ohjelmaan.
Lisätietoa kulttuuristamme ja tiimistämme löydät urasivuiltamme osoitteesta: https://careers.ren-gas.com/
Kiinnostuitko?
Lähetäthän ansioluettelosi ja hakemuksesi palkkatoiveineen meille viimeistään 6.1.2025.
Lisätietoja tehtävästä antaa Antti Kirssi, Head of Project Execution, puh. +358 40 1476 371, 11.12.2024 klo 10-11 sekä 18.12.2024 klo 10-11.
Ps. Toimistomme sulkee ovet 23.12.-1.1. väliseksi ajaksi, joten otamme hakijoihin yhteyttä joko vielä ennen joulua tai tammikuun puolella.
- Osasto
- Laitoshankkeiden toteutus
- Sijainnit
- Espoo
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
Nordic Ren-Gas Oy yrityksenä
Nordic Ren-Gas Oy on Suomen johtava vetytalouden hankekehittäjä, joka rakennuttaa Suomeen hajautetun uusiutuvan e-metaanin tuotantoverkoston.
Ren-Gasin tuottamat uusiutuvat polttoaineet tulevat vähentämään fossiilisen polttoaineen käyttöä raskaassa maantieliikenteessä ja meriliikenteessä n. 250 miljoonaa litraa vuodessa - vastaten noin viidesosaa raskaan liikenteen polttoaineen kulutuksesta.
Syntyvällä puhtaalla polttoaineella voidaan vähentää yli miljoona tonnia hiilidioksidia vuodessa liikenne- ja energiasektorilla.
Procurement Manager
Ren-Gasin hankintapäällikkönä pääset osallistumaan hankekehitys- ja toteutusprojekteihin osana Suomen parasta vetyalan organisaatiota sekä rakentamaan uutta merkittävää puhtaan energian yhtiötä.
Hakemuslomakkeen lataaminen